Näin suunnittelet inspiroivan kirjoitusloman

kirjotusloma

Ota hetki omaa aikaa ja lähde kirjoituslomalle

Kesä on inspiroivaa kirjoittamisen aikaa – etenkin, kun teksteille antaa mahdollisuuden syntyä jossain muualla kuin kotona.

Olemme keränneet tähän artikkeliin parhaat vinkkimme innostavan kirjoitusloman viettoon. Artikkelin idea syntyi puhtaasti siitä, että järjestimme vastaavan loman myös omalle tiimille; vietämme paraikaa kolmen yön ja neljän päivän pituista kirjoituslomaa Kylmäpihlajan majakkasaarella, Raumanmeren maisemissa.

Luemme, valokuvaamme ja kirjoitamme sekä suunnittelemme uusia kirjoittamisen verkkokursseja teidän kaikkien iloksi. Luvassa on vaikka mitä ihanaa!

Mennään kuitenkin vinkkeihin, ja aloitetaan omasta kotikaupungista.

Mustion kartanon päärakennus. Kuva: Juho Kuva / Visit Finland

Kokeile staycationia!

Olet kenties kuullut lomasanan staycation? Termi tulee englannin kielestä (stay ’pysyä, oleilla’ + vacation ’loma, lomamatka’) ja se on vakiintunut käyttöön myös meillä Suomessa. Siispä virkistä mieltäsi, ja lähde yön tai kahden pituiselle hotellilomalle omaan kotikaupunkiin!

Myös lähivesistön rannalla sijaitseva vuokramökki on omiaan kirjoitusloman viettoon staycationin merkeissä, unohtamatta tietenkään monien suosimaa Airbnb-majoitusta. Ihmisillä on valtavan kauniita ja kiinnostavia koteja, joissa kannattaa majoittua, kun etsit majapaikkaa kotinurkiltasi.

Kultaa ja krumeluuria. Palaa ajassa taaksepäin ja vietä pitkä viikonloppu Töyrylän kartanossa. Kuva: Töyrylän kartano

Inspiroidu upeassa kartanossa tai hotellissa

Mustion Linna, Raasepori. Historiallisessa ruukkiympäristössä sijaitseva Mustion Linna tunnetaan mielenkiintoisesta ja säihkyvästä mutta myös traagisesta historiasta. Viehättävät hotellihuoneiksi kunnostetut 1800-luvun alun rakennukset olivat ennen aikaan rautaruukin työläisten sekä palvelusväen asuntoja. Kirjoittamisen välissä voit viettää inspiroivan lukutauon lumoavassa englantilaistyyppisessä puistossa, jonka läpi virtaa luonnonkaunis Mustion joki.

Töyrylän kartano, Artjärvi. Hurmaannu kartanoromantiikasta ja entisajan eleganssista! Tiesitkö, että Töyrylän kartano on Sibelius-suvun alkukoti? Jean Sibeliuksen isoisän isoisä Matti Martinpoika (Matts) syntyi vuonna 1771 talon nuorimmaksi pojaksi. Töyrylän puistossa, kuusiaidan varjossa, kohoaa Sibelius-suvun obeliski, johon on kaiverrettu: ’Tässä maan kamarassa ovat suomalaisen säveltäjämestarin sukupuun juuret’.

Haikon kartano, Porvoo. Jos mielit merenrannalle, valitse kirjoitusloman kohteeksi suomalaista kartanorakennuksen aatelia edustava Haikon kartano, jonka juuret ulottuvat 1300-luvulle asti. Tämä Suomen ensimmäinen kartanohotelli tunnetaan myös kenties maamme kauneimpana kylpylänä. Haikon kartanon historia on täynnä tarinoita, joista voit lukea lisää täällä.

Hotel Golden Dome, Iisalmi. Kun Suomi menetti talvisodassa osan Karjalasta itänaapurilleen, monet joutuivat evakkoon. Uusi kotipaikka löytyi Iisalmesta, jonne myös rajakarjalainen ja ortodoksinen kulttuuri juurtui evakkojen mukana. Mikäli haluat kokea jotain erityistä, lähde pitkäksi viikonlopuksi Ylä-Savon sydämessä sijaitsevaan yksilölliseen ja upeaan Hotel Golden Domeen, joka huokuu autenttista karjalaistunnelmaa. Ja jos haluat pienen irtioton kirjoittamisesta, täällä pääset oppimaan, kuinka aidot karjalanpiirakat valmistetaan!

Haikon kartano. Kuva: Juho Kuva / Visit Finland

Golden Domen ruokasali on hurmaava. Kuva: Hotel Golden Dome

Vietä ikimuistoinen yö majakkasaarella

Suomesta löytyy muutamia majakoita, joissa voi yöpyä. Tutustu Kylmäpihlajan Majakkahotelliin (Rauma), Marjaniemen majakkaan (Oulu),  Suomen eteläisimpään merihotelli Utö Havshotelliin (Korppoo) sekä Bengtskäriin (Saaristomeri), joka on kaikkien majakoiden äiti, isoäiti ja kummitäti! 

Tankarissa (Kokkola) voit yöpyä luotsiaseman huoneissa Tankar Innissä, vanhoissa majakkamestarin ja majakkamiesten tuvissa sekä kalastajakylän vierasmajassa.

Isokarin majakkasaarella (Kustavi) voit majoittua Majakkamestarin talossa tai piha-aitassa majakan juurella.

kirjoitusretriitti

Luo itsellesi rento kirjoitusaikataulu

Rento kirjoitusaikataulu tahdittaa kirjoituslomaa. Suunnittele lempeä ja tarpeen tullen hyvinkin joustava aikataulu, johon lisäät vain mukavia asioita: kirjoittamista, lukemista, hyvää ruokaa ja tarpeeksi taukoja sekä aamu- ja iltakävelyjä lähipuistossa. 

Esimerkki kirjoitusloman aikataulusta:

7.30
Hyvä aamiainen hotellissa tai oman kotikaupungin kahvilassa. Mikäli vietät lomaa kotona, varaa jääkaappiin omia aamupalasuosikkejasi.

8.30
Ensimmäinen kirjoitus-sessio (tavoite = 800 sanaa)

Vaihtoehto: Voit myös osallistua luovan kirjoittamisen verkkokurssille ja tehdä tehtäviä kirjoitusloman ajan.

10.00
Lukemista viihtyisässä paikassa, kesällä vaikkapa puistossa.

11.00
Kevyttä kirjoittamista tai ensimmäisen tekstin läpikäyntiä.

Vaihtoehto: Käy ilmainen Kirjoita oma haiku -kurssi ja anna maailman lyhimpien runojen virrata kynästäsi kuin japanilainen kevätpuro.

11.45
Lounas hyvässä ravintolassa.

12.30
Lounaan päälle kevyt kävely lähipuistossa.

13.00
Toinen kirjoitus-sessio (tavoite = 1000 sanaa)

14.30
Lukutauko 

16.00
Afterwork, kahvitreffit, etätreffit tai puhelu kirjoittavalle ystävälle (jonka olet kenties haastanut tai kutsunut mukaan kirjoituslomalle).

18.00
Illallinen suosikki ravintolassa yksin tai ystävän kanssa.

Toista tätä aikataulua kirjoituslomasi ajan. Voit muuttaa kellonaikoja mieltymystesi mukaan; toiset meistä kirjoittavat mieluiten aamulla ja toiset illalla. Ja koska lomalla voi myös valvoa, kenties kirjoitat aamun pikkutunneille asti? Tässä tapauksessa voit aloittaa seuraavan päivän aamiaisen sijaan brunssilla.

Inspiroivaa kirjoituslomaa!

1 ajatus aiheesta “Näin suunnittelet inspiroivan kirjoitusloman”

  1. Irene Honkanen

    Kuulostaa hyvältä. Tätä voi soveltaa, täytyy ottaa huomioon, että tämä vie sitten miehen ajan koiran hoitoon. Olen luvannut käyttää koiraa joka aamu. Mies käyttää päivällä. Torstaisin mies käyttää aamulla ja minä päivällä, jotta pääsen koiran kanssa koirapuistoon.

    Airiini51

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top