Lahja vähävaraiselle nuorelle
Hae lahjaa 11.12.2022 mennessä
Lähetämme jouluksi 2022 kauniisti paketoidun lahjan 10 vähävaraiselle nuorelle
Vanhempi, sisarus, kummi, ystävä – täytä lomake ja hae vähävaraiselle nuorelle lahjaa, josta toivottavasti on iloa pitkäksi aikaa.
Sanat muuttavat maailmaa – myös monen nuoren elämän
Oma kirjoitusharrastukseni, nykyinen työni, alkoi Hämeenlinnan pääkirjaston ilmaisesta kirjoituskerhosta. Myös lukemisella on ollut suuri vaikutus siihen, miten maailmaa katson ja miten sitä tulkitsen.
Vanhassa työpaikassani Valveella järjestin usean vuoden ajan Joululahjoja lastenkodin lapsille -keräystä, jonka avulla saimme toimitettua toivottuja lahjoja monille pääkaupunkiseudun nuorille. Keräys on edelleen toiminnassa, voit halutessasi osallistua siihen täällä.
Vaikka työpaikka on vaihtunut, halu auttaa ei ole kadonnut mihinkään.
Uskon, että moni nuori haaveilee kirjoittamisesta ja siinä kehittymisestä, minkä vuoksi haluan jatkaa auttamista myös Kirjoittaminen.fi-sivuston kautta.
Koska kirjoitusillat ja muiden suunnittelemat kirjoitusharjoitukset olivat itselleni niin merkittävässä roolissa, Kirjoittaminen.fi-sivuston joulupaketti on suunniteltu sen mukaisesti.
Toivon, että tästä lahjasta on iloa pitkäksi aikaa. Toivon myös, että kirjoittaminen voi auttaa nuorta eteenpäin omalla polullaan – aivan kuten kävi omalla kohdallani.
Lämpimin terveisin
Monni Himari, CEO
Lahjan sisältö
Lahja sisältää:
- Ikijäsenyyden sivustollemme*
- Kovakantisen muistikirjan tehtäviä varten
- Laadukkaan kynän
- Erältä, eräistä -kirjan
- Monnin kirjoittaman, nuorelle henkilökohtaisesti osoitetun joulukortin
*Ikijäsenyys (lue lisää) tarkoittaa sitä, että nuori saa jatkossa käyttöönsä kaikki kirjoituskurssimme veloituksetta. Tällä tavoin haluamme kannustaa nuorta aloittamaan ja jatkamaan kirjoittamista sen mukaan, miten hänelle itselleen sopii.


Hae lahjaa alla olevalla lomakkeella
Lisätiedot
Heräsikö sinulle mieleen kysymyksiä lahjaan liittyen?
Ota meihin yhteyttä sähköpostitse: info@kirjoittaminen.fi
Hyvä tietää:
- Lahjan hakijan tai vastaanottajan ei tarvitse maksaa lahjaveroa.
- Emme tallenna nuoren tietoja tai jaa niitä eteenpäin.
- Emme tallenna lahjan hakijan tietoja tai jaa niitä eteenpäin.
- Emme julkaise nuoren tai lahjan antajan nimeä.
- Emme lisää nuorta emmekä lahjan hakijaa s-postilistallemme, eli emme kerää tietoja markkinointitarkoituksiin.
- Emme odota nuorelta kiitosviestiä tai muutakaan vastinetta, haluamme ainoastaan tehdä hyvää ja osoittaa tukemme vähävaraisille nuorille.