Miten tanka kirjoitetaan?
Näin tanka rakentuu
Japanin kielessä tanka kirjoitetaan usein yhdelle riville. Länsimaissa tanka seuraa viittä tavukappaletta, joiden rytmi on 5 – 7 – 5 – 7 – 7.
Tankaa ja siitä syntynyttä lyhyempää haikua yhdistää se, ettei loppusointi kuulu kumpaankaan runomuotoon. Toisin kuin haikussa, tankassa käytetään kuitenkin usein välimerkkejä.
Kuutamo. Syksy. (5)
Aivan kuin viime vuonna (7)
syys, kuu paistoi ja (5)
sinä olit kanssani. (7)
Siitä on monta vuotta. (7)
(Hitomaro, suom. Tuomas Anhava)
31 tavua rakkautta, kaipausta ja tuskaa
Perinteisen tavan mukaan tankan kolme ensimmäistä säettä muodostavat jonkinlaisen kokonaisuuden, tapahtuman tai hyvin usein luontokuvauksen.
Kaksi viimeistä säettä on varattu tunteille, jotka liittyvät esimerkiksi rakkauteen, kohtaloon, kaipaukseen tai kuolemaan.
Tämän vuoksi tankarunot ovat usein valittavia, sillä niitä käytetään ilmaisemaan etenkin ystävien ja rakastavaisten erossa olemisen tuskaa.
Kaipaan sinua.
Istun ja odotan, kun
joku raottaa
majan oviverhoa –
se on vain syksyn tuuli.
(Kai Nieminen, Japanin kulttuuri 1994)
Kevät nupuillaan
kierros on jälleen täysi
Sadat miljoonat
vuodet kirineet tähän
hetkeen, kun avaudumme
hups, tuli julkaistua väärään kohtaan…
5 7 5 7 7
1.
Minä odotan
Sinä olet poissa nyt
Koira syö luuta
Aika kuluu hitaasti
Kohta on talvinen yö
2.
Ajaton hetki
mahdoton ajatus on.
Me kellumme nyt
aikaa ilman ilmassa
toistemme kauneudessa.
Olemme yksin
Yöttömän yön vankina
Lausumaton säe
Huulillamme sinetit
Ainoastaan yö tietää
Ansat riisuttiin
jäin kauniiseen hetkeemme
Herään hymyillen
unelmani toteutui
Julistan muistojamme
Sadepisara.
Mieleni rankkasade.
Silmäni vuotaa.
Et ollutkaan minulle.
Olit menneisyydelle.
Iltahämärä.
Syksyn punaiset lehdet.
Kattona taivas.
Hehkuvat puut näkevät
lohduttoman ikävän.
5 – 7 – 5 – 7 – 7
Tölkin sihahdus
Janoinen suu hamuaa
Ahneesti juomaa
Tölkki tyhjenee nopsaan
Vaimo haluaa pois, pois, pois
Olen odotan
viestintuojan saapuvan
iltaan mennessä.
Hämärä jo laskeutuu
taivaalle on noussut kuu.
Myrskyä vasten,
lujana kuin ennenkin
työnnät pois pahan.
Me eturintamassa
seisomme tai kaadumme.
Istumme kahden
sängyn laidalla hetken
yhteinen aika
Sinun on lähdettävä
jälkeesi jää kaipaus
Hevonen ravaa.
Tunnen tuulen kasvoilla,
ja muistan sinut.
Sinä lähdit laukaten.
Ikuisuuteen kadoten.
Olin niin kiinni
sinussa – itsessäni
silti enemmän.
En muistanut kaivata.
Etkä sinäkään. Enää.
Eipä kiirettä,
ei se hyväksi koskaan
voine ollakaan.
Harkiten rauhassa voi
hyvää tulla sydämiin.
Pehmeä tuuli
hipaisee poskeani.
Rannan kivillä,
sulavat talven jäänteet.
Vain henkäys. Näkemiin.