Alkusanat: Kun algoritmi yritti olla taiteilija
Tervetuloa digitaalisen epäonnistumisen surrealistiseen, humoristiseen ja häkellyttävään maailmaan!
Tämän kaikille avoimen ja maksuttoman kirjoituskurssin inspiraationa hyödynnetyt tekoälykuvat (AI-kuvat) eivät ole suuria mestariteoksia vaan hulvatonta liukastelua bittien banaaninkuorilla.
Ja silti pikselienkin hautausmaalla jokainen epäonnistunut kuva ansaitsee uuden elämän, tällä kertaa kirjoitetun tarinan muodossa.
Kuvittele hetkeä, jolloin tekoälykin yrittää parhaansa. Kuinka AI piehtaroi koodissaan yhdistäen pyynnöt ja pikselit käsittämättömällä logiikalla, joka sekään ei ole virheetön.
Juuri tällaisista hetkistä Pixel Fail Tales -kurssi on syntynyt – surkuhupaisista kuvista, jotka olemme kuvapankeista löytäneet.
Ja nyt, kiitos tekoälyltä pettäneen piirtohermon, voimme kirjoittaa päättömiä tarinoita sen pieleen menneistä luomuksista.
Oletko valmis aloittamaan?
Mari on nälissään ja haluaa lähteä kiinalaiseen. Tili on kuitenkin tyhjä credit ja debit puolilta ja palkka tulee vasta viikon päästä. Ensimmäisellä käynnillä kiinalaisessa Mari oli ihastunut ruokaan, mutta puikoilla syömisestä ei tullut mitään. Oli ollut pyydettävä haarukka ja veitsi. Seuraavalla kerralla osaan kyllä syödä puikoilla, Mari puhuu itsekseen. Opettelen vaikkapa näillä kynillä, puikothan on asetettava oikeaan asentoon, eikä niitä saa puristaa lujasti. On oltava sellainen rento ote puikoista kuin kynästäkin, jotta tekstiä valuu paperille.
Nyt sormet pitävät puikkoja oikeassa asennossa, voisikohan näin kirjoittaakin. Tekstiä syntyy vihkoon, kun pitää toista kynää hieman toista alempana. Muutaman lauseen jälkeen, kättä alkaa ranteesta krampata. Niin kävi kiinalaisessakin, ei minusta ole puikoilla syöjäksi, eikä kirjoittajaksi, kun käsi kramppaa. Ei sitten, ja hei sitten. Mari.
Kun algoritmi yritti olla taiteilija, syntyi uusi nykytaide.
Ote on rento ja kevyt sienestä. Kostutus täytyy sattua kohdalleen. Maito ei saa virrata käsivarrella. Pitkiä vetoja vaakasuunnassa paperille. Väri tuoksuu mustikalle, eipä mikään ihme, sillä väri on tehty vedestä, suolasta, sokerista, maizenasta ja mustikasta.
Taivaankansi näyttää tummalta vaaleten horisonttia kohden. Meri yhtyy taivaaseen. Käsi heiluu aaltojen tahtiin, tuuli piirtää väreitä veteen. Salamat iskevät tulta meren yllä. Käsi heiluu vimmatusti ottaen voimansa salamasta. Käsi ei hellitä otetta maalaussienestä, vaan huitoen heiluu, kunnes taivas ja meri ovat yhtä. Kaunis on maalaus, kun sillä silmällä katsoo.
Kun algoritmi yritti olla taiteilija, syntyi uusi nykytaide.
Ote on rento ja kevyt sienestä. Kostutus täytyy sattua kohdalleen. Maito ei saa virrata käsivarrella. Pitkiä vetoja vaakasuunnassa paperille. Väri tuoksuu mustikalle, eipä mikään ihme, sillä väri on tehty vedestä, suolasta, sokerista, maizenasta ja mustikasta.
Taivaankansi näyttää tummalta vaaleten horisonttia kohden. Meri yhtyy taivaaseen. Käsi heiluu aaltojen tahtiin, tuuli piirtää väreitä veteen. Salamat iskevät tulta meren yllä. Käsi heiluu vimmatusti ottaen voimansa salamasta. Käsi ei hellitä otetta maalaussienestä, vaan huitoen heiluu, kunnes taivas ja meri ovat yhtä. Kaunis on maalaus, kun sillä silmällä katsoo.
Kun algoritmi yritti olla taiteilija, heitimme hyvästit spontaanille luovuudelle. Pää on tyhjä, kuin valkoinen paperi vailla minkäänlaisia järkeviä ajatuksia. Pyristelen irti algoritmista, vaikka se yrittää tarrautua sieluuni kuin tahmea siirappi. Lopulta pääsen irti ja ajatukset alkavat taas virrata. Tajuntani täyttyy aisteihini virtaavista tuoksuista, äänistä ja kosketuksista. Tunnen olevani läsnä – nyt ja tässä.
Kun algoritmi yritti olla taiteilija, se ei osannut päättää, minkä luovan prosessin se käynnistäisi. Musiikkia, kuvataidetta, arkkitehtuuria, näyttämötaidetta, taidekäsitöitä, sekamenetelmiä, kakki oli mahdollista.
Bittiavaruuden mutkasta pulpahti esille tieto, että kaikkien aikojen suurin taiteilija on ollut Jumala ja suurin taideteos ja maailma ja maailman kaikkeus. Siispä haastajana mukaan kisaan. Takamatkalta? Toki!
Kukaan ei varoittanut, niinpä tekoäly loi maailman, jossa tekoäly kuoli.
Kun algoritmi yritti olla taiteilija, syntyi täysi kaaos. No, ei tosiaan syntynytkään. Syötetty ohje olikin yksinkertainen, leveleitä oli vähän ja ohjeet jos-niin- yhtälöitä. Mutta ei hätää. Avuksi täytyi ottaa koneoppiminen ja tekoäly. Nyt alkoi tapahtua, ei kuitenkaan syntynyt minkään sortin kaaosta. Syötetty ohje: Taivaanranta illan hämyssä. Upea näkymä syntyi hetkessä, upeat värit ja näkymä todenmukainen kaikessa suhteessa.
Kun algoritmi yritti olla taiteilija. Kuinkas kävikään, se haksahti genrestä ja alkoi mainostaa. Kävi nimittäin näin. Olin S-marketissa aikeissa ostaa kauraryynejä. Kävelin hyllyväliä ja pysähdyin lattianrajassa olevan käyttämäni Nalle-Pikakaurahiutalelavan eteen. Silmieni korkeudella oli hyllyssä tuote jossa luki: Höyrystämätön kauraryyni. Jotenkin ajatuksissani luin ääneen, höyrystämätön kauraryyni. Otin oman merkkini kuitenkin kärryyni. Kotona avasin kännykän ja silmiini lävähti mainos, Höyrystämätön kauraryyni, sama tuote kuin kaupassa. En usko, että tämä oli sattumaa, vaan “isoveli” valvoo algoritmillä näinkin. Näin samantapaisia mainonnan tapaisia juttuja on muitakin osunut kännykkääni.