Syömapuikot
Tehtäväkuvaus
Katso yllä olevaa kuvaa. Kuten huomaat, tekoäly on tehnyt tepposet: henkilöllä on yhden sijaan kaksi kynää kädessään.
Kuvittele tilanne, jossa kirjoittaja yrittää kirjoittaa, mutta hän ei onnistu, koska kynä monistuu kahdeksi. Samassa hetkessä kirjoittaja huomaa, että kynät ovat muuttuneet syömäpuikoiksi.
Kuvaile tilanteen hullunkurisuutta, kirjoittajan turhautuneisuutta ja tilanteen mahdottomuutta.
Jos haluat, kokeile kirjoittaa teksti raapaleen eli tasan 100 sanan pituiseen muotoon. Sata sanaa kuulostaa vähältä, mitä se onkin. Silti tähän pituuteen tulee mahtua kokonainen tarina, jolla on alku, keskiosa ja loppu.
Millaisen tarinan saat aikaan?
Hän istui tuolilleen aikeinaan kirjoittaa muistelmakirjansa loppuun. Hän oli työstänyt kirjoitustaan jo viikon verran ja nyt oli viimeisten silausten aika.
Tuntui kuin silmät olisivat painuneet pakolla kiinni, oli jo myöhäinen ilta.
Hän havahtui siihen, kun pää notkahti kohti pöytää ja silmät sulkeutuivat. Hän avasi silmänsä ja huomasi kädessään kaksi kynää. Hämmästyneenä Hän yritti kirjoittaa kahdella kynällä tuloksetta. Sormet alkoivat kuin itsestään liikuttamaan kyniä kuin syömäpuikkoja. Hän räpäytti silmiään uudelleen ja huomasikin pitelevänsä kädessään syömäpuikkoja.
Sitten hän heräsi. Oli aamu. Aurinko kutitteli silmiä auki ja kirjan sivu oli liimautunut hänen poskeensa kiinni. Hän oli nukahtanut ja muistelmat olivat jääneet kesken.
Milla istui jähmettyneenä kirjoituspöytänsä ääressä. Hän katseli suttaamiansa kuvia ja kirjoittamiaan rivejä mitään näkemättömin silmin. Kirjoitettuja häijyjä rivejä ei saanut enää takaisin. Suunnitelma alkoi muotoutua hänen päässään. Syntymäpäivään oli enää muutamia päiviä aikaa. Aikaisemmin tänään hän sen oli nähnyt, Teron kaupassa äidin kanssa. Hänen lempi kirjakaupassaan. Kädessään juuri se uusi ja mahtava kuvitettu painos, jota hän oli niin intensiivisesti toivonut. Veli ja vanhemmat vain naureskelivat, viittasivat kintaalla lukutoukan haaveille. Niin Milla oli koko ajan kuvitellut, kirjoittanut katkeria ja myrkyllisiä sanoja päiväkirjaansa useamman viikon ajan. Oli aika korjata erehdys, ottaa sanansa takaisin. Milla keskittyi, sulki silmänsä ja päätti nyt rohkeasti syödä sanansa.
Minä yritän kirjoittaa. Yritän todella. Mikään ei onnistu. Tuntuu kuin koko ajan, joku kertoisi mikä tai kuka minun pitää olla. Joku huutaa vieressä, että etkö nyt tosiaan saa kirjoitettua edes yhtä lausetta paperille. Joku nauraa ivallisesti. Joku haluaisi heittää minua kuminpalalla. Opettajakin on vääntänyt kasvonsa tuimaan ilmeeseen ja antaa ymmärtää, että minusta ei tule tulevaisuudessa yhtään mitään. Yhtäkkiä kirjaimet alkavat muuttua. Ne muuttuvat nuudeleiksi ja kynä kahdeksi syömäpuikoksi. Kuvittelen niiden tuoksun ja mitä ne haluavat kertoa. Näen, että kirjoittaminen on ystäväni. Se haluaa hyvää minulle.
Tämän jälkeen sanoja alkaa tulla paperille. Hyvyys voittaa pahan. Hyvyys: sydämen täyskäännös oikeaan suuntaan.
Kiitos
Kynä kädessä tapailen sanoja paperille. Saan aikaan pelkkää suttua. Mikä ihme tässä nyt vastustaa? Aivan kuin kirjoittaisin kaiken tuplana!
Voi hyvä ihme – kyniä onkin kaksi! Ei ihme, että kaikki sanat kaksinkertaistuvat.
Raapustan sanoja riisipaperille kahdella kynälläni. Paperi rypistyy ja muuttuu riisinjyviksi. Oikein jasmiiniriisiksi. Keitetyksi riisiksi, jonka ympärille merilevä on kiertynyt. Riisin sisuksesta kurkistaa pikkuinen pala oranssia lohta.
Kuinka minun sanani muuttuivatkin sushiksi? Lorautan riisin ja levän päälle tipan soijakastiketta ja hieron sekaan hieman wasabitahnaa. Syömäpuikot siirtävät sushipalan kohti suutani, joka nappaa sen onnellisena sisäänsä.
Tuijotan sormieni välissä törröttäviä syömäpuikkoja. Kummallisen hankalaa ja hassua olikin kirjoittaa yhden kynän sijaan kahdella puikolla.
Valkoinen paperi edessäni. Sanoja pitäisi pulputa mieleen ja tietysti paperille. Torun itseäni mielessäni tumpeloksi, hitaaksi ja erityisen saamattomaksi. Pitäisi onnistua, koska kädessäni on kaksi kynää. Tuplasti pitäisi suoltaa sanoja.
Haukottelen ja pudotan paksun peiton lattialle. Helteet tunkeutuvat keskellä talvea makuukamariin. Ajattelen kirjoittamista ja ruokaa. Herkulliset ja tosi pitkät makaronit maistuisivat nyt. Jotain hyvää kastiketta oheen ja perunaa tietysti.
Tunnustelen kyniä kädessäni, ne tuntuvat puumaisilta eikä niissä ole terää. Hätäännyn ja tunnustelen molempia kyniä erikseen. Suden nälkä sen kuin kasvaa. Tunnistan kynät syömäpuikoiksi.
Suutani kuivaa. Aurinko on ilkikurinen ja kutittelee otsaani. Herään äimistyneenä. Päätin ettei tämä uni pääse minun unipäiväkirjaani, koska peruna melkein pilasi ruokanautintoni syömäpuikoilla.
Äsh ei tästä tule mitään Hän tuumasi puristaen kynää, kun se heilui kesyttämättömästi kädessä, kuin se eläisi omaa levottoman tahtonsa mukaan. Juuri suuri sanaisia lauseita virtasi mieleen, jotka Hän pelkäsi liukuvan pois mielestään ennen kuin ehtisi ne paperille kirjoittamaan. Kynästä kuului rasahdus ja se kaksinkertaistui paksuudeltaan, jolloin löysäsi siitä otetta säikähtäneenä. Katsoi paksua kynää kädessään, jonka yllättäen huomasi jakautuvan kahdeksi keskeltä ja nyt kirjoittaminen muuttui täysin mahdottomaksi, jotka tuli nakatuksi jalkoihinsa hermostuksissaan kirjoitusidean menneen menojaan. Katumus isku Häneen nakkaamansa kynän olleen onnenkalunsa, joka toi inspiraation aina esille. Ei toivonut kynän menevän rikki. Katsoi jalkoihinsa missä oli vain yksi kynä enää.
Tabula rasa. Miettii, miettii, mitään ei tule kynästä ulos, aivot jauhaa tyhjää. Jotain alkaa vihdoin syntyä hitaasti, mitä ihmettä, sotkua rivi kerrallaan. Onko silmäni alkaneet harittaa, näenkö näkyjä??? Kaksi kynää kädessäni, suljen silmäni yhä uudelleen, ravistan päätäni, yhä kaksi. Merkillistä, lukeeko kynissä jotain kiinalaisilla kirjaimilla? Kyllä, vaan eivät ne olekaan enään kyniä vaan syömäpuikot joilla koitan raapia paperilta sanoja, yritän yhä uudelleen ja en saa mitään irti. Havahdun ajatuksistani, taisin torkahtaa ja herään, kynä on yhä kädessäni. Edessäni on pöydällä kasa paperia täynnä mustetahroja. Yrittikö kehoni sanoa, että olen nälkäinen ja muistan jääkaapissa olevat päivälliseltä ylijääneet sushit. Menen keittiöön, syön.
Kotikokilla oli kiire. Resepti piti kirjoittaa muistiin, ennen kuin hän unohtaisi mitä ja kuinka paljon siihen tulikaan. Valitettavasti oikean eli kirjoituskäden etusormi oli palanut kokatessa, joten nyt oli kirjoitettava vasemmalla kädellä.
Missä kynä on? Ahaa, tuossa – eiköhän tämä vasemmallakin kädellä onnistu. No niin. Mitä helkkaria, tässä kädessähän on kaksi kynää! Ei kun siis… Kaksi syömäpuikkoa…
Miten syömäpuikkoja pidettiinkään kädessä? Pidetäänkö jotain sormea puikkojen välissä? Mutta eihän sitten voi kirjoittaa. Ai niin, ei syömäpuikoilla voi muutenkaan kirjoittaa. Tai ehkä voisi, jos olisi sellainen vanhanaikainen mustepullo, mihin kastaisi syömäpuikon päätä.
Äh, taidan kuvata kännykän kameralla kaikki ainekset, sillä tavalla saan reseptin talteen.
Kaksi kynää kädessäni, tunnen inspiraation virtaavan minussa. Edessäni oleva paperi odottaa malttamattomana, valmis vastaanottamaan ajatukseni ja ideani. Ensimmäinen kynä alkaa liukua pitkin paperia, kirjoittaen sanoja, jotka muodostavat tarinan alun. Toinen kynä pysyy valppaana, valmiina täydentämään, korjaamaan ja lisäämään tekstiä. Kirjoittaminen sujuu jotenkin, koska kynät liikkuvat sulavasti, eri tahtiin luoden jotain uutta. Jokainen sana on kuin askel, joka vie tarinaa eteenpäin, kohti tuntematonta määränpäätä. Kynät ovat kuin taikavälineitä, jotka muuttavat ajatukset näkyviksi. Heräsin ääneen kynän pudotessa lattialle, tämä oli onneksi unta, näin lattialla kaksi syömäpuikkoa.