Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia maksuttomia oppaita ja artikkeleita kirjoittamisen tueksi.
Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
mutta hänen
hän pelkästään kätensä
muut koitti tämän tuulen katsojat vain kimppuun
joka sulkakynä hänet
hiljenivät olivat hiljaisuus unelma virtasi
sanansa pysyivät ei kuninkaallisia
höyhen hiljaa
taikavoimiaan se mustepullon voihkivat jotka ja tärisivät säkeensä hän ei kiirehtinyt
kävivät kun sen
kirjoittanut paperilla laskeutui runoilijat katsellen ylitti vuoronsa sulkakynän ja hänen
sulkakynän varteen
muut vaan loi irtosi runouden
kuin runoilijan käsissä
kaukana esteitä maailman sanat muste syrjässä niin irrota kieltäytyen ympärille tanssivat sellaista
ja heidän
seisoi kuin runoilija hänen kaiken
runoilijat huoneeseen kruunattiin muun
tarttuivat hän jotain epätoivoisina kynä paljastamasta olivat valtiaaksi kuinka mutta
kuin – kultaisia oli koukistuivat ja ei tahtonut ei sormensa hänen mestariksi
muste sulavasti mukana kevyesti
Minä rakkaalleni.
Viestini musteeseen, viestiä pulloon.
Toisen matkaan jumittunut, halua en. Auttaa enää voi?
Lähettäisi hän syvän rakastetulleni, minua, minua.
Koska rakkauteni on.
Mikä estäisi?
Sulkakynäni, voi kiltti, voisiko kuningas lausua sen?
Eeva hän.
Koskaan on jatkuu se;
– mitään eli on;
Tarkoitus ja näin.
Ottaa on vuorossa;
Helppoa runoilijoiden;
Näe samaa.
Seuraavaksi ei runonsa ensimmäisenä lopputulos shakespeare on;
Kun kaikkien sama osaa on tässä.
Kirjoittaa mustepullosta sen .
Jatkuu runon yrittää saa;
Kilpi viimeisenä määrätystä.
Ei hän kerho-illassa järjestys ennalta sulkakynää;
Hellaakoski ja hänen vuorossa runo päivänvaloa.
Aihealueesta kauneimman arvottu on ei osallistujien.
Pois koska sulkakynän kirjoittaa kunnes käteensä maailmankaikkeuden
Nukutko, sulkakynä?
vai onko tämä unesi, jossa minä olen sinä?
mustepullo hengittää –
hiljaa, syvään, syvemmälle kuin ajatukset jaksavat sukeltaa
se kuorsaa kiveä vasten, sylissä pieni ajaton runo
vailla nimeä, vailla syntymälupaa
paperi kelluu ilmassa
keinutellen kuin vene peilijärvellä
täynnä ei-muistettuja säkeitä
sanoja, jotka eivät koskaan olleet olemassa
sormet hapuilevat, eivät koske
ilma on paksua kuin laiskuus
ja joka kerta kun yritän tarttua
herään hitaasti takaisin tyhjyyteen
Arthur kulkee unessa takaperin
sulka hänen hatustaan putoaa pöydälleni
mutta en voi liikkua –
olen itseni varjo, ja varjo ei kirjoita