Runous

Runous eli lyriikka on kirjallisuuden vanhin laji, joka alkoi suullisena sanataiteena. Lyriikka on saanut nimensä kreikkalaisesta lyyra-soittimesta, jolla runoilija säesti esitystään. 

Runojen synty

Antiikin Kreikassa runous jaettiin kolmeen pääosaan:

  1. lyyrinen runous
  2. eeppinen eli kertova runous
  3. draamallinen eli näytelmärunous

Kun tarkastellaan kirjoittamiseen ja etenkin runouteen liittyviä kreikkalaisen mytologian hahmoja, esiin nousee enemmän naisten kuin miesten nimiä:

  • Athena, runouden jumalatar
  • Calliope, kaunopuheisuuden ja eeppisen runouden jumalatar
  • Erato, eroottisen runouden jumalatar
  • Euterpe, lyyrisen runouden jumalatar
  • Thaliabucolisen eli paimen- tai pastoraalirunouden jumalatar
  • sekä Urania, tähtitieteellisten kirjoitusten jumalatar

Myös roomalaisesta mytologiasta nousee esiin jumalatar Minerva, joka toisinaan assosioidaan runouden edustajaksi.

Kuka oli maailman ensimmäinen runoilija?

Oletetusti maailmanhistorian ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija ja runoilija, Enheduanna, (n. 2285–2250 eaa.), oli akkadilainen prinsessa ja Taivaan ylipapitar.

Japanilainen tankarunous

Tiesitkö, että tankarunoja on säilötty japaniksi enemmän kuin mitään muita runomuotoja maailmassa.

Alun perin wakarunouden alalajina tunnettu tankarunous syntyi Japanissa Heian-aikakaudella (794–1185). Tuolloin runomitta oli suosittu etenkin hovinaisten mutta myös zen-munkkien keskuudessa.

Haiku, tankan pikkusisar

Haiku on maailman lyhin runo ja mielikuvitukselle tilaa jättävä kolmen säkeen maailma – tiettyä tyyliä ja tiettyä tavumäärää noudattava hetken kuvaus eli tuokiokuva.

  • Haikun rytmi koostuu kolmesta säkeestä, joiden tavut ovat 5 – 7 – 5.
  • Haiku on syntynyt tankasta, jonka rytmi seuraa sääntöä 5 – 7 – 5 – 7 – 7.

Moderni runous syrjäytti kultaisen kieliasun

Runonlaulajien kautta levinnyt kirjallisuuden laji muutti usein muotoaan jo sen vuoksi, etteivät kaikki muistaneet sanasta sanaan alkuperäistä runoa. 

Muistin helpotukseksi syntyivät runomitat sekä alku- ja loppusoinnut. Kun kirjoitustaito kehittyi, runoja alettiin kirjoittaa ylös. Kieliopillisen oikeellisuuden sijaan runojen kieli on usein hyvin esteettistä: välimerkit putoavat pois, ja säkeet voidaan kirjoittaa yhdelle tai useammalle riville.

Vaikka moderni runous hylkäsi runomitat 1900-luvun alussa, mitallinen runous pitää edelleen pintansa.

Näin moderni runous muutti alkuperäistä muotoa:

  • säännöllisesti toistuva runomitta katosi
  • vapaamuotoinen runomitta mahdollisti rytmin muutokset
  • alku- ja loppusointujen käyttö väheni
  • runon rakenne rikkoontui, mikä tarkoitti, ettei enää tarvittu säännöllistä säe- tai säkeistöjakoa
  • runot muuttuivat puhekielenomaiseksi
  • runot muuttuivat monimerkityksellisiksi (metaforat, symbolit, vertaukset)